5.12.2012

Joulukalenteri, luukku 5

Tänä aamuna heräsin siihen tunteeseen, että oispa kiva lukea jostain, että mistä löytää esimerkiksi hauskoja peliaiheisia t-paitoja tai muita vaatteita. No, siitä seurasikin ajatus, että miksipä en ottaisi selville ja esittelisi asiaa myös teille lukijoilleni. Ehdinpä kuitenkin lukaista ensin Nörttityttöjen joulukalenterin, jossa oli tälle päivälle hyvin samanlainen postaus. Katsotaan kuitenkin saanko samasta aiheesta jotain uutta irti.


Peliaiheisia vaatteita löytyy esimerkiksi Jinxistä, WOW- ja Minecraft- teemaisia paitoja ja pipoja ainakin näytti olevan runsaasti. Lisää t-paitaa ja oheistuotteita löytyy Splitreasonista ja Casually Hardcoresta. Myös ThinkGeek näyttää tarjoavan useita erilaisia peliaiheisia juttuja, erityisesti kaikenlaista sälää on tarjolla. On oikeastaan harmi, että suurin osa videopeliaiheisista vaatteista tuntuu olevan lähinnä t-paitoja. Missä ovat kuitenkin kaikki kivat mekot, pipot, huivit, sukat ja muut? Tarpeeksi kun googlasin niin Zazzlesta löytyi iso liuta pinssejä ja sen sellaista, ehkäpä täytyy jättää videopeliaiheisesta mekosta haaveileminen vain haaveeksi. Lisäksi Zazzlesta löytyi tarroja.

Vaatteiden lisäksi voi olla kiva yllättää itsensä tai pelaava kaverinsa videopeliaiheisella posterilla, joita löytyy AllPostersin sivuilta runsaasti. Jos julisteesta haluaa astetta tyylikkäämmän voi sen kehystää ennen ripustamista. Kirsikkana kakun päällä; videopeliaiheisia ja muitakin hienoja seinätarroja Blikista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti