Rahaa nimittäin, ainakin jonkin verran. Törmäsin eilen uutiseen, jossa huudettiin kissankokoisin kirjaimin uuden suomalaisen pelihankkeen paljastuneen. Päätinpä sitten selailla itseni uutisen juurelle, joka johti minut tarkastelemaan AVEKin myöntämiä DigiDemo -rahoja.
Suurin osa tukea saaneista hankkeista koski pelejä, mutta mukaan mahtui myös muutama muunkinlainen digitaalinen projekti. Ilokseni ja onnekseni sain huomata kyseiseltä listalta löytyvän myös oululaisia pelifirmoja. Ainakin nopeasti selaillessa silmääni tarttuivat tuolta listalta Tuonela Productions, Kuetku Games sekä Fantastec. Kaikki kolme olivat saaneet tukea demohankkeiden toteuttamiseen. Tuonela on hakenut rahoitusta Rock Concert -nimiseen iPhone-peliin, jossa ideana on ohjailla konserttiyleisöä. Kuetku on ilmeisesti pyrkimässä sosiaalisen median markkinoille, sillä tukea se oli saanut Sosiaalisessa mediassa pelattaviin peleihin ja niiden tuotantomalliin. Fantastec oli hakenut tukea Virtual Paradise, 3D-elämysmaailman toteuttamiselle.
Eli kyllä täällä Oulussa jotakin puuhataan ja projekteja koetetaan kovasti viedä eteenpäin. Toivottavasti näillä Digidemosta saaduilla rahoitussummilla yritykset saavat jotain konkreettista aikaan, en ole varma aonko se jopa edellytys rahoituksen myöntämiselle. Tosin pikaisten laskelmieni mukaan tuolla myönnetyllä 18 000 eurolla ei kovin pitkälle pötkitä. Viisi henkiselle tiimillä laskettuna rahaa on naamaa kohti 3600 €, jonka voi ehkä juuri ja juuri kuvitella olevan kahden kuukauden palkka. Ja tokihan sitä rahaa pitäisi varmaan riittää muuhunkin kuin palkkoihin, kuten mainostukseen, jolla voidaan saada sitten lisää rahoittajia.
Demoideat kuitenkin vaikuttavat mielenkiintoisilta ja toteutuskelpoisilta. Toivottavasti niistä tullaan kuulemaan vielä lisää mahdollisimman pian.
Ai niin! Ja se tukea saanut peli, jonka ei haluttu vielä paljastuvan oli Recoil Gamesin Avaruushenkinen toimintaseikkailupeli Rochard.
27.5.2010
25.5.2010
Peli elokuvaksi, elokuva peliksi
"Toinen Hitman-elokuva tulossa", "Mass Effect askeleen lähemmäksi valkokangasta", elokuvateattereissa pyörii Prince of Persia -elokuva ja melkeinpä kerran kahdessa viikossa uutisoidaan peleistä, joista aiotaan tehdä elokuva. Nyt on siis menossa pelielokuvien nousukausi. Yhdessä vaiheessa suosiossa olivat sarjiselokuvat, nyt taitaa olla pelielokuvien vuoro. Toisin päin konseptia on kyllä harrastettu jo useita vuosia, eli siis elokuvista on tehty nimikkopelejä jo jokunen tovi. Osa näistä projekteista on ollut onnistuneita, mutta floppejakin mahtuu joukkoon. Usein pelejä on haluttu tehdä vain edistääkseen elokuvan menestystä, pelin laadulle on usein ollut ihan sama. Nykyisin elokuvapelejä taidetaan tosin tehdä enää harvemmin ja silloinkin lähinnä lapsille suunnatuista elokuvista. Lisäksi on huomattu, että pelien kehittäminen ei ole halpaa, joten myös laatuun kannattaa panostaa, jos pelejä haluaa saada myytyäkin.
Pelielokuviakin löytyy laidasta laitaan. Itse en ole kauhean montaa edes katsonut, mutta ne mitä olen katsonut (mm. Doom, Final Fantasy, Resident Evil, Street Fighter - Legend of Chun Li), eivät ole kauhean laadukkaita olleet, korkeintaan viihdyttäviä. Ensiksikin suhtaudun hyvin varauksella pelielokuviin, johtuen ensisijaisesti siitä, että aikaisemmat kokemukseni eivät ole olleet kovin hyviä. Lisäksi en ole ollenkaan varma ovatko pelit yleensäkään sellainen tuote, että niistä kannattaisi tehdä elokuvia. Parhaimmat pelit kertovat itsessään jo sen tarinan niin hyvin pelillisin keinoin, että on vaikea uskoa, että elokuva toisi paljoa lisäarvoa tuotteeseen. Tietenkin eri asia on silloin, jos elokuvan avulla halutaan syventää maailmaa tai hahmoa, eikä vain kertoa samaa tarinaa uudestaan. Joku voisi tässä vaiheessa todeta, että tehdäänhän kirjoistakin elokuvia, miksei siis peleistä. Pelit eroavat kirjoista siinä, että peli on jo valmiiksi visuaalinen tuote. Kun kirjasta tehdään elokuva, lisäarvoa tulee jo siinä, että saadaan tarina visuaaliseen muotoon, mutta pelien tapauksessa näin ei ole.
Joissakin peleissä on voisi olla paljonkin potentiaalia elokuvaksi, jotkut pelit taas ovat jo niin elokuvamaisia itsessään, että ihmettelen miksi niistä haluttaisiin tehdä elokuvaa enää erikseen. (No rahanpa takia tietenkin). Viime aikoina olen pelannut uusinta Final Fantasy -peliä, ja kyseinen peli kuuluu aika lailla noihin kyseisiin peleihin, jotka ovat enemmän elokuvia kuin pelejä. Pelatessa on tuntunut pitkälti siltä, että pelaan jonkinlaista interaktiivista animaatioelokuvaa, jossa vain juostaan tarinakohtauksesta toiseen. Pelilliset ominaisuudet ovat olleet hyvin vähissä. Onneksi tästä pelistä ei kyllä olla tekemässäkään elokuvaa erikseen, mutta ko. peli on hyvä esimerkki siitä kuinka elokuvan ja pelin rajat toisinaan hämärtyvät. Toinen tällainen interaktiivinen pelielokuva tämän hetken markkinoilla, joka tulee heti mieleen, taitaa olla Heavy Rain, jota valitettavasti en ole päässyt pelaamaan.
Jos nyt puhutaan elokuvista ja peleistä niin on olemassa (ainakin) yksi asia, missä pelit voisivat ottaa mallia elokuvista,tarina ja käsikirjoitus. Pelit ovat tarinapuoleltaan vielä lapsenkengissä ja usein pelatessa tuntuu siltä, että tarina on vain kehitelty nopeasti kasaan toiminnan koossa pitämiseksi. Pelejä suunnitellaan siis, ei tarinoidensa, vaan mekaniikkojensa kautta. Lisäksi tarinat parhaimmissakin peleissä ovat yleensä luokkaa "olet sankari, pelasta maailma tai asia x". Todella mielikuvituksellista. Ehkäpä juuri tämän takia ne pelielokuvat tuppaavat olemaan aika kehnoja. Tarinat on otettu suoraan peleistä, eli eivät ole kovin kummoisia alun alkaenkaan. Sitten ne muutetaan elokuvakäsikirjoitukseksi uskollisena alkuperäiselle lähteelleen, tuloksena on kehno elokuva.
Yhteenvetona voisi sanoa ainakin sen, että jos niitä pelielokuvia täytyy tehdä, niin voisiko niitä käsikirjoituksia parantaa edes elokuvaa varten tai jättää sitten kokonaan tekemättä kyseiset teokset. Toivottavasti pelintekijät ymmärtävät jossain vaiheessa, että kannattaisi kiinnittää myös hieman enemmän huomiota pelien tarinoihin. Vai olenko se vain minä, joka näitä ajatuksia herättäviä tarinoita kaipaa? Kyllähän peliteollisuudella menee aika hyvin jo nyt, ja onpa se tainnut jo päästä samoille linjoille elokuvateollisuuden kanssa noin taloudellisesti.
Pelielokuviakin löytyy laidasta laitaan. Itse en ole kauhean montaa edes katsonut, mutta ne mitä olen katsonut (mm. Doom, Final Fantasy, Resident Evil, Street Fighter - Legend of Chun Li), eivät ole kauhean laadukkaita olleet, korkeintaan viihdyttäviä. Ensiksikin suhtaudun hyvin varauksella pelielokuviin, johtuen ensisijaisesti siitä, että aikaisemmat kokemukseni eivät ole olleet kovin hyviä. Lisäksi en ole ollenkaan varma ovatko pelit yleensäkään sellainen tuote, että niistä kannattaisi tehdä elokuvia. Parhaimmat pelit kertovat itsessään jo sen tarinan niin hyvin pelillisin keinoin, että on vaikea uskoa, että elokuva toisi paljoa lisäarvoa tuotteeseen. Tietenkin eri asia on silloin, jos elokuvan avulla halutaan syventää maailmaa tai hahmoa, eikä vain kertoa samaa tarinaa uudestaan. Joku voisi tässä vaiheessa todeta, että tehdäänhän kirjoistakin elokuvia, miksei siis peleistä. Pelit eroavat kirjoista siinä, että peli on jo valmiiksi visuaalinen tuote. Kun kirjasta tehdään elokuva, lisäarvoa tulee jo siinä, että saadaan tarina visuaaliseen muotoon, mutta pelien tapauksessa näin ei ole.
Joissakin peleissä on voisi olla paljonkin potentiaalia elokuvaksi, jotkut pelit taas ovat jo niin elokuvamaisia itsessään, että ihmettelen miksi niistä haluttaisiin tehdä elokuvaa enää erikseen. (No rahanpa takia tietenkin). Viime aikoina olen pelannut uusinta Final Fantasy -peliä, ja kyseinen peli kuuluu aika lailla noihin kyseisiin peleihin, jotka ovat enemmän elokuvia kuin pelejä. Pelatessa on tuntunut pitkälti siltä, että pelaan jonkinlaista interaktiivista animaatioelokuvaa, jossa vain juostaan tarinakohtauksesta toiseen. Pelilliset ominaisuudet ovat olleet hyvin vähissä. Onneksi tästä pelistä ei kyllä olla tekemässäkään elokuvaa erikseen, mutta ko. peli on hyvä esimerkki siitä kuinka elokuvan ja pelin rajat toisinaan hämärtyvät. Toinen tällainen interaktiivinen pelielokuva tämän hetken markkinoilla, joka tulee heti mieleen, taitaa olla Heavy Rain, jota valitettavasti en ole päässyt pelaamaan.
Jos nyt puhutaan elokuvista ja peleistä niin on olemassa (ainakin) yksi asia, missä pelit voisivat ottaa mallia elokuvista,tarina ja käsikirjoitus. Pelit ovat tarinapuoleltaan vielä lapsenkengissä ja usein pelatessa tuntuu siltä, että tarina on vain kehitelty nopeasti kasaan toiminnan koossa pitämiseksi. Pelejä suunnitellaan siis, ei tarinoidensa, vaan mekaniikkojensa kautta. Lisäksi tarinat parhaimmissakin peleissä ovat yleensä luokkaa "olet sankari, pelasta maailma tai asia x". Todella mielikuvituksellista. Ehkäpä juuri tämän takia ne pelielokuvat tuppaavat olemaan aika kehnoja. Tarinat on otettu suoraan peleistä, eli eivät ole kovin kummoisia alun alkaenkaan. Sitten ne muutetaan elokuvakäsikirjoitukseksi uskollisena alkuperäiselle lähteelleen, tuloksena on kehno elokuva.
Yhteenvetona voisi sanoa ainakin sen, että jos niitä pelielokuvia täytyy tehdä, niin voisiko niitä käsikirjoituksia parantaa edes elokuvaa varten tai jättää sitten kokonaan tekemättä kyseiset teokset. Toivottavasti pelintekijät ymmärtävät jossain vaiheessa, että kannattaisi kiinnittää myös hieman enemmän huomiota pelien tarinoihin. Vai olenko se vain minä, joka näitä ajatuksia herättäviä tarinoita kaipaa? Kyllähän peliteollisuudella menee aika hyvin jo nyt, ja onpa se tainnut jo päästä samoille linjoille elokuvateollisuuden kanssa noin taloudellisesti.
23.5.2010
Onnea Pac-Man!
Pac-Man, tuo yksi pelihistorian merkittävimpiä pelejä, on ollut keskuudessamme nyt jo 30 vuotta. Pac-Man erosi muista aikaisemmista merkittävistä peleistä (Pong, Space Invaders ja Asteroids) siinä, että se oli paljon värikkäämpi ja monipuolisempi kuin aikaisemmat lajitoverinsa. Se oli juuri sellainen piristysruiske, jota tarvittiin ensiaskeleitaan ottavalle pelialle.
Myös Google kunnioitti tätä merkkitapahtumaa omassa logossaan, sillä eräs googlen työntekijöistä oli kehittänyt pelattavan google-logon, joka oli näkyvillä muutaman viime päivän ajan. Valitettavasti tätä blogitekstiä kirjoittaessa kyseinen pelattava logo oli jo poistunut hakukoneen sivuilta. Tässä teille kuitenkin uutispätkä ja kuva kyseisestä tapahtumasta!
Myös Google kunnioitti tätä merkkitapahtumaa omassa logossaan, sillä eräs googlen työntekijöistä oli kehittänyt pelattavan google-logon, joka oli näkyvillä muutaman viime päivän ajan. Valitettavasti tätä blogitekstiä kirjoittaessa kyseinen pelattava logo oli jo poistunut hakukoneen sivuilta. Tässä teille kuitenkin uutispätkä ja kuva kyseisestä tapahtumasta!
21.5.2010
Miksi tyttö EI pelaa?
Tuossa taannoin katsoin videon, joka käsitteli aihetta "Videopelit ja naisyleisö", eli kyseessä oli lähinnä pohtimista siitä, miksi naiset eivät pelaa videopelejä. Aihe, joka on askarruttanut jo parikymmentävuotta niin markkinavoimia kuin miespelaajiakin.
Videossa keskityttiin hyvin paljon siihen, että pelejä mainostetaan ja markkinoidaan hyvin seksistisesti. Naissankarit, jos niitä edes on, ovat isorintaisia misukoita, jotka vetävät miehiä turpaan niin kadulla kuin puutarhassa. Tällainen mainonta ei videon mukaan vetoa naisiin. Ja no, voin sanoa, että ei se kyllä minuunkaan erityisemmin vetoa, mutta en kyllä ole kertaakaan jättänyt pelaamatta peliä sen takia, että sitä on mainostettu rinnakkaalla naisella. Toinen syy videon mukaan on se, että pelit mielletään niin miehiseksi harrastukseksi, että siihen on vaikea päästä mukaan.
Aloin pohtimaan (jälleen kerran) videossa esitettyä kysymystä, miksi naiset eivät pelaa? Olen aika lailla eri mieltä videon kanssa siitä, että naispelaajien vähäisyys johtuisi mainonnasta, voihan se olla jonkinlainen osatekijä, mutta en ainakaan ole kuullut kenenkään (naisen) koskaan sanovan, että ei pelaisi pelejä moisen syyn takia. Sen sijaan olen usein kuullut sellaisia syitä, jotka ovat kiteytettävissä yhteen, yksinkertaiseen lauseeseen "ei kiinnosta" tai sitten "ei ole aikaa".
Miten videopelit useimmiten esittäytyvät naisille? No, miesten kautta tietenkin. Usein kyseessä on tilanne, että mies pelaa peliä ja nainen tulee katsomaan. Mitä tästä yleensä seuraa? Nainen haluaa tietenkin tietää mitä mies tekee, yleensä sitä myös sitten kysytään suoraan. "Mitä sä teet? Mikä tuo on? Mitä tuo tekee?". Kuten jokainen pelaaja tietää, tämä on TODELLA ärsyttävää, joten vastaus saattaa tulla mutinan tai ärinän muodossa, ja naista kehotetaan joko olemaan hiljaa tai poistumaan. Eli ei kovin positiivinen ensikosketus pelaamiseen. Jotta nainen pääsisi jyvälle pelaamisesta hänen tulisi ensin a)katsoa vierestä tai b) kokeilla itse. Yleensä kohta b) tyssää siihen, että mies omii koko pelilaitteen itselleen, jolloin nainen ei pääse pelaamaan halutessaan. Mitä tulee kohtaan a), niin minä teen mieluummin jotain hyödyllistä kuin seuraan vierestä toisen pelaamista. Lisäksi nainen näkee pelit omana vihollisenaan, kilpailijanaan. Pelikone on kuin syöjätär punaisessa mekossa joka kaappaa miehen kaiken huomion. Ja jos joku on kaapannut miehesi, niin sen kanssa tuskin aletaan kaveeraamaan.
Täytyy myöntää, että tässä skenaariossa ylitin kokonaan sen, että usein monet, myös naiset, tutustuvat peleihin jo lapsuudessaan. Tilanne tosin voi hyvinkin olla yllä kuvatun kaltainen, jos pelikonetta pelaa veli. Tästä päästäänkiin seuraavaan ongelmakohtaan, pelilaitteet ovat yleensä poikien leluja ja niitä ostetaan vain pojille. Ehkä pojilla on myös luontaista kiinnostusta niitä kohtaan, mutta selkeästi pelit myös halutaan mieltää enemmän poikien jutuiksi. Tytöt eivät ehkä osaa edes vaatiakaan saavansa pelata. Tästä seuraa usein se, että jos samassa taloudessa ei satu asustelemaan miespuolista kohdeyleisöä voi olla, että tyttö tapaa ensimmäisen pelikonsolin vasta aikuisiällä. Tosin nykyisin yhä useammalla isukilla on myös oma pelikonsoli, joten ehkä asia korjaantuu tämän myötä hieman.
Ainakin yksi ongelma, joka minulle tulee vielä mieleen on pelien esittely. Ehkä pelikonetta pelaava mies tällä kertaa riemastuu, kun joku on kiinnostunut hänen harrastuksestaan. Lisäksi mies on pitkään kaivannut pelikaveria itselleen. "Joo, sähän voisit kokeilla mun kanssa tätä peliä. Sä varmasti tykkäät siitä." Ja sitten tyttö pakotetaan pelaamaan Haloa kymmenen minuuttia co-oppina ja mitä todennäköisimmin hän ei tykkää siitä. Vaikka Halo olisi kuinka hyvä peli ja siinä olisi maailman mahtavin juoni, niin siihen ei kyllä pääse käsiksi parissa minuutissa. Ainoa asia mihin kiinnittää huomiota on pelin sen hetkinen sisältö, joka todennäköisesti on ammuskelu ja vastustajan tappaminen. Tytöillä kun luontaisesti sattuu nyt vain olemaan sellaista pesänrakennusviettiä eikä tuhoamisviettiä. (Poikkeuksiakin varmasti löytyy). Kai siihen joku syynsä on, miksi tytöt lapsena leikkii ennemmin kotia kuin sotia.
Tämä tulisi ottaa huomioon myös pelejä tehdessä ja osittain on jo otettukin. Monille tytöille on tärkeää sosiaalisuus, kasvattaminen, rakentaminen, kehittyminen. Niinpä tytöt tykkäävät pelata Farmvilleä, Simsiä, Rollercoaster Tycoonia, Guitar Heroa ja WoWia. Joku voisi kuvitella, että wowi ei ihan kuulu joukkoon, mutta kyllä se mielestäni kuuluu, sen sosiaalisuuden vuoksi. Se on vain yksi tapa luoda uusia sosiaalisia suhteita ja pitää vanhoja yllä, pelaaminen tulee hieman kuin sivutuotteena. Wowi on kuin aikuisten Habbohotelli. Tämä on tietenkin hyvin kärjistettyä tekstiä. Lisäksi jätän käsittelemättä kokonaan tytöistä heidät, jotka pelaavat niin sanottuja "oikeita pelejä".
Pelaamisen sosiaalisuudesta voisi kirjoittaa, vaikka kokonaisen oman juttunsa, varmaan kaksikin. Myös tyttöpelaajista ja tyttöjen pelaamisesta voisin kirjoittaa pitkät mietteet, mutta kuten niin monet muutkin tytöt, kaipaan vuorovaikutusta. Mielestäni vuorovaikutuksen avulla syntyvät parhaat ajatukset ja pohdinnat. Eli erityisesti tytöt voisi kertoa miksi pelaavat tai miksi eivät pelaa. Onko pelien mainostus yliampuvaa? Eivätkö miehet anna teidän pelata? Eikö aika tunnu riittävän? Vai mistä johtuu, että pelaaminen ei naisia tunnu niin paljoa kiinnostavan.
Video
Videossa keskityttiin hyvin paljon siihen, että pelejä mainostetaan ja markkinoidaan hyvin seksistisesti. Naissankarit, jos niitä edes on, ovat isorintaisia misukoita, jotka vetävät miehiä turpaan niin kadulla kuin puutarhassa. Tällainen mainonta ei videon mukaan vetoa naisiin. Ja no, voin sanoa, että ei se kyllä minuunkaan erityisemmin vetoa, mutta en kyllä ole kertaakaan jättänyt pelaamatta peliä sen takia, että sitä on mainostettu rinnakkaalla naisella. Toinen syy videon mukaan on se, että pelit mielletään niin miehiseksi harrastukseksi, että siihen on vaikea päästä mukaan.
Aloin pohtimaan (jälleen kerran) videossa esitettyä kysymystä, miksi naiset eivät pelaa? Olen aika lailla eri mieltä videon kanssa siitä, että naispelaajien vähäisyys johtuisi mainonnasta, voihan se olla jonkinlainen osatekijä, mutta en ainakaan ole kuullut kenenkään (naisen) koskaan sanovan, että ei pelaisi pelejä moisen syyn takia. Sen sijaan olen usein kuullut sellaisia syitä, jotka ovat kiteytettävissä yhteen, yksinkertaiseen lauseeseen "ei kiinnosta" tai sitten "ei ole aikaa".
Miten videopelit useimmiten esittäytyvät naisille? No, miesten kautta tietenkin. Usein kyseessä on tilanne, että mies pelaa peliä ja nainen tulee katsomaan. Mitä tästä yleensä seuraa? Nainen haluaa tietenkin tietää mitä mies tekee, yleensä sitä myös sitten kysytään suoraan. "Mitä sä teet? Mikä tuo on? Mitä tuo tekee?". Kuten jokainen pelaaja tietää, tämä on TODELLA ärsyttävää, joten vastaus saattaa tulla mutinan tai ärinän muodossa, ja naista kehotetaan joko olemaan hiljaa tai poistumaan. Eli ei kovin positiivinen ensikosketus pelaamiseen. Jotta nainen pääsisi jyvälle pelaamisesta hänen tulisi ensin a)katsoa vierestä tai b) kokeilla itse. Yleensä kohta b) tyssää siihen, että mies omii koko pelilaitteen itselleen, jolloin nainen ei pääse pelaamaan halutessaan. Mitä tulee kohtaan a), niin minä teen mieluummin jotain hyödyllistä kuin seuraan vierestä toisen pelaamista. Lisäksi nainen näkee pelit omana vihollisenaan, kilpailijanaan. Pelikone on kuin syöjätär punaisessa mekossa joka kaappaa miehen kaiken huomion. Ja jos joku on kaapannut miehesi, niin sen kanssa tuskin aletaan kaveeraamaan.
Täytyy myöntää, että tässä skenaariossa ylitin kokonaan sen, että usein monet, myös naiset, tutustuvat peleihin jo lapsuudessaan. Tilanne tosin voi hyvinkin olla yllä kuvatun kaltainen, jos pelikonetta pelaa veli. Tästä päästäänkiin seuraavaan ongelmakohtaan, pelilaitteet ovat yleensä poikien leluja ja niitä ostetaan vain pojille. Ehkä pojilla on myös luontaista kiinnostusta niitä kohtaan, mutta selkeästi pelit myös halutaan mieltää enemmän poikien jutuiksi. Tytöt eivät ehkä osaa edes vaatiakaan saavansa pelata. Tästä seuraa usein se, että jos samassa taloudessa ei satu asustelemaan miespuolista kohdeyleisöä voi olla, että tyttö tapaa ensimmäisen pelikonsolin vasta aikuisiällä. Tosin nykyisin yhä useammalla isukilla on myös oma pelikonsoli, joten ehkä asia korjaantuu tämän myötä hieman.
Ainakin yksi ongelma, joka minulle tulee vielä mieleen on pelien esittely. Ehkä pelikonetta pelaava mies tällä kertaa riemastuu, kun joku on kiinnostunut hänen harrastuksestaan. Lisäksi mies on pitkään kaivannut pelikaveria itselleen. "Joo, sähän voisit kokeilla mun kanssa tätä peliä. Sä varmasti tykkäät siitä." Ja sitten tyttö pakotetaan pelaamaan Haloa kymmenen minuuttia co-oppina ja mitä todennäköisimmin hän ei tykkää siitä. Vaikka Halo olisi kuinka hyvä peli ja siinä olisi maailman mahtavin juoni, niin siihen ei kyllä pääse käsiksi parissa minuutissa. Ainoa asia mihin kiinnittää huomiota on pelin sen hetkinen sisältö, joka todennäköisesti on ammuskelu ja vastustajan tappaminen. Tytöillä kun luontaisesti sattuu nyt vain olemaan sellaista pesänrakennusviettiä eikä tuhoamisviettiä. (Poikkeuksiakin varmasti löytyy). Kai siihen joku syynsä on, miksi tytöt lapsena leikkii ennemmin kotia kuin sotia.
Tämä tulisi ottaa huomioon myös pelejä tehdessä ja osittain on jo otettukin. Monille tytöille on tärkeää sosiaalisuus, kasvattaminen, rakentaminen, kehittyminen. Niinpä tytöt tykkäävät pelata Farmvilleä, Simsiä, Rollercoaster Tycoonia, Guitar Heroa ja WoWia. Joku voisi kuvitella, että wowi ei ihan kuulu joukkoon, mutta kyllä se mielestäni kuuluu, sen sosiaalisuuden vuoksi. Se on vain yksi tapa luoda uusia sosiaalisia suhteita ja pitää vanhoja yllä, pelaaminen tulee hieman kuin sivutuotteena. Wowi on kuin aikuisten Habbohotelli. Tämä on tietenkin hyvin kärjistettyä tekstiä. Lisäksi jätän käsittelemättä kokonaan tytöistä heidät, jotka pelaavat niin sanottuja "oikeita pelejä".
Pelaamisen sosiaalisuudesta voisi kirjoittaa, vaikka kokonaisen oman juttunsa, varmaan kaksikin. Myös tyttöpelaajista ja tyttöjen pelaamisesta voisin kirjoittaa pitkät mietteet, mutta kuten niin monet muutkin tytöt, kaipaan vuorovaikutusta. Mielestäni vuorovaikutuksen avulla syntyvät parhaat ajatukset ja pohdinnat. Eli erityisesti tytöt voisi kertoa miksi pelaavat tai miksi eivät pelaa. Onko pelien mainostus yliampuvaa? Eivätkö miehet anna teidän pelata? Eikö aika tunnu riittävän? Vai mistä johtuu, että pelaaminen ei naisia tunnu niin paljoa kiinnostavan.
Video
18.5.2010
Belleviews
Oulussa on useita pelifirmoja ja ainakin joitain niistä ajattelin esitellä tässä blogissa sekä kertoa mitä kyseiset firmat tahoillaan puuhaavat. Osittain haluan omalta osaltani "auttaa" oululaista pelikulttuuria ja paikallisia pelifirmoja tulemaan tunnetummaksi. On mukava ottaa itselläkin hieman paremmin selvää siitä, mitä oulun pelialalla puuhataan. Ja eipä julkisuutta voi varmaan olla koskaan liikaa?
Miksi otin sitten ensimmäisenä esittelyyn yrityksen nimeltä Belleviews? No, se johtuu muun muassa siitä, että Belleviewsin perustaja Pirjo Ritokangas-Huttunen on valanut minuun innostusta pitää tätä blogia omalla avoimella vastaanotollaan. Lisäksi olen viime aikoina ollut tekemisessä kyseisen yrityksen kanssa enemmän tai vähemmän, joten siitä on helppo alkaa kirjoittaa.
Mitä Belleviews sitten tekee? Kyseessä on hoito-ja terveysalalle keskittynyt pelifirma, joka on kehittänyt Bellememory-nimisen palvelukokonaisuuden. Teemana on ollut lähinnä ikäihmisten muistin kehittäminen ja vuorovaikutus potilaan ja hänen hoitajansa välillä. Tuotetta on kehitetty aika kauan ja Belleview-nimen olen itsekin kuullut ensimmäisen kerran jo useampi vuosi takaperin. Juuri viime viikolla kuulin yrityksen saaneen BelleMemoryn AppStoreen. Toivottavasti menestystä alkaa sitä kautta tulemaan. Pelien ja pelaamisen yhdistäminen hoitoalaan on mielestäni mielenkiintoinen lähtökohta. Se tarjoaa varmaan paljon erilaisia mahdollisuuksia, mutta mieleeni tulee heti myös yksi isohko ongelma, pelien markkinoiminen. varsinkin kun tutkittua tietoa ei pelien kuntouttavasta vaikutuksesta ole, niin tuotteen myyminen hoitosektorille taitaa olla todella haastavaa. Tähän kun lisätään hoito-alan varmaankin hieman vanhoiliset asenteet (tämä vain omaa kokemustani), rahalliset ongelmat sun muut, niin haasteita löytyy jo roppakaupalla.
Tämän on tainnut huomata myös Belleviews, sillä nyt he koettavat tehdä pientä irtiottoa uudella brändäyksellä ja spin-off-yrityksellä nimeltä Bellegames. Uuden firman olisi tarkoitus keskittyä enemmän viihdepeleihin. Mukaan pelituotantoon halutaan tuoda myös tämän päivän kuumia perunoita eli sosiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä.
On varmaan hyvä idea koettaa uutta lähtöä uudella firmalla. Tässä tapauksessa Bellegames on tavallaan vapaa tekemään mitä haluaa, eikä mukana tarvitse kantaa Belleviewn tuomaa brändäystä hoitoalalle. Mutta kun mukana on sama tekijä, niin varmaan aikaisemman firman taipaleesta saa paljon irti uutta ajatellen. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä kaikkea uutta Bellegames tuo tullessaan Oulun pelialalle.
Toivotaan onnea ja menestystä molemmille firmoille ja tekijöille.
Miksi otin sitten ensimmäisenä esittelyyn yrityksen nimeltä Belleviews? No, se johtuu muun muassa siitä, että Belleviewsin perustaja Pirjo Ritokangas-Huttunen on valanut minuun innostusta pitää tätä blogia omalla avoimella vastaanotollaan. Lisäksi olen viime aikoina ollut tekemisessä kyseisen yrityksen kanssa enemmän tai vähemmän, joten siitä on helppo alkaa kirjoittaa.
Mitä Belleviews sitten tekee? Kyseessä on hoito-ja terveysalalle keskittynyt pelifirma, joka on kehittänyt Bellememory-nimisen palvelukokonaisuuden. Teemana on ollut lähinnä ikäihmisten muistin kehittäminen ja vuorovaikutus potilaan ja hänen hoitajansa välillä. Tuotetta on kehitetty aika kauan ja Belleview-nimen olen itsekin kuullut ensimmäisen kerran jo useampi vuosi takaperin. Juuri viime viikolla kuulin yrityksen saaneen BelleMemoryn AppStoreen. Toivottavasti menestystä alkaa sitä kautta tulemaan. Pelien ja pelaamisen yhdistäminen hoitoalaan on mielestäni mielenkiintoinen lähtökohta. Se tarjoaa varmaan paljon erilaisia mahdollisuuksia, mutta mieleeni tulee heti myös yksi isohko ongelma, pelien markkinoiminen. varsinkin kun tutkittua tietoa ei pelien kuntouttavasta vaikutuksesta ole, niin tuotteen myyminen hoitosektorille taitaa olla todella haastavaa. Tähän kun lisätään hoito-alan varmaankin hieman vanhoiliset asenteet (tämä vain omaa kokemustani), rahalliset ongelmat sun muut, niin haasteita löytyy jo roppakaupalla.
Tämän on tainnut huomata myös Belleviews, sillä nyt he koettavat tehdä pientä irtiottoa uudella brändäyksellä ja spin-off-yrityksellä nimeltä Bellegames. Uuden firman olisi tarkoitus keskittyä enemmän viihdepeleihin. Mukaan pelituotantoon halutaan tuoda myös tämän päivän kuumia perunoita eli sosiaalisuutta ja yhteisöllisyyttä.
On varmaan hyvä idea koettaa uutta lähtöä uudella firmalla. Tässä tapauksessa Bellegames on tavallaan vapaa tekemään mitä haluaa, eikä mukana tarvitse kantaa Belleviewn tuomaa brändäystä hoitoalalle. Mutta kun mukana on sama tekijä, niin varmaan aikaisemman firman taipaleesta saa paljon irti uutta ajatellen. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä kaikkea uutta Bellegames tuo tullessaan Oulun pelialalle.
Toivotaan onnea ja menestystä molemmille firmoille ja tekijöille.
12.5.2010
Alku
Aloitin pelaamisen noin neljävuotiaana. En kyllä voi väittää muistavani tarkalleen, mitä pelasin ja milloin, mutta olen varma, että koulua en tuolloin vielä ollut aloittanut. Muistan myös, millä ensimmäisen kerran pelasin; vanhalla kunnon Sega Master Systemillä, joka isoveljelleni oli ostettu joskus aikoja sitten. Kyseinen konsoli on vieläkin isoveljellämme tallessa (tai ainakin toivottavasi on). Käsittääkseni ainoastaan yksi liitos pitäisi korjata, että siitä saisi täysin toimivan koneen.
Lapsesta asti olen siis pelejä pelaillut. Segalla pelasin Alexis Kiddiä ja Wonder Boyta. Ne ainakin ovat päällimmäisenä mielessä. Koskaan en sillä pelannut mitään Sonic-peliä. Myöhemmin meille hankitiin 8-bittinen Nintendo ja jossain vaiheessa myös tietokone. Niillä tuli myös pelattua vähän sitä sun tätä.
Ei varmaan ole oleellista kertoa koko pelihistoriaani. Kenties hieman mielenkiintoisempaa on se, mitä nykyisin pelaan. Suosikkipelejäni ovat varmaankin erilaiset seikkailupelit. Vanhat Lucasartsin pelit ovat tietenkin klassikkoja, mutta niitten lisäksi myös uudemmat point'n'click -pelit ovat suosiossani. Lisäksi toimintaseikkailut, japsiroolipelit ja tasohyppelyt ovat kivoja. Toisinaan tykkään pelata myös strategiapelejä. Loppujen lopuksi pelin genrellä ei ole kamalasti väliä, kunhan peliä on viihdyttävä pelata, ja siinä on hyvä juoni sekä persoonalliset henkilöhahmot.
Toinen oleellinen kysymys on varmaankin se, että miksi aloin pitämään tätä blogia ja mikä tämän tarkoitus on? Noh, ajatus heräsi jostain, varmaan tylsyydestä ja mielenkiinnosta kirjoittamiseen sekä siitä, että asiaa tutkailtuani en oikein löytänyt yhtään tämän tyyppistä peliblogia. Löysin muutaman blogin aiheesta WoWi ja läjän sekalaisia hieman pelejä sivuavia blogeja (kuten peliarvosteluja), mutta minäpä haluan kirjoittaa jostain muusta. Minä haluan kirjoittaa ainakin pelaamisesta noin "yleensä", mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Lisäksi haluan kirjoittaa (oululaisesta) pelikulttuurista sekä peleistä, peliteollisuudesta ja kaikenlaisista pelaamiseen liittyvistä asioista. Tottakai haluan kirjoittaa myös jonkin verran tyttöpelaajista, miksi tytöt pelaavat/eivät pelaa, mitä asialle voi tehdä vai voiko tehdä mitään ja niin edelleen. Saatanpa ehkä jonkun peliarvostelunkin kirjoittaa tai sitten en. Ajattelin ainakin esitellä oululaisia pelifirmoja ja koettaa raportoida heidän aikaansaannoksistaan. Lisäksi ajattelin, että mahdollisuuksien mukaan kerron täällä päin tapahtuvista peliprojekteista sekä pelaamiseen liittyvistä tapahtumista, joihin osallistun. Blogin pidon edetessä myös sen muoto ja aiheet tulevat hioutumaan kohdalleen, toivottavasti.
Lukijat saavat ihan vapaasti heitellä ideoita, joista haluaisivat keskustella, sillä yksi tarkoitukseni tällä blogilla on koettaa herättää keskustelua. Jos kukaan ei ala keskustelemaan kanssani kirjoittamistani asioista, niin on tämä blogi vain huuto tyhjyyteen.
Lapsesta asti olen siis pelejä pelaillut. Segalla pelasin Alexis Kiddiä ja Wonder Boyta. Ne ainakin ovat päällimmäisenä mielessä. Koskaan en sillä pelannut mitään Sonic-peliä. Myöhemmin meille hankitiin 8-bittinen Nintendo ja jossain vaiheessa myös tietokone. Niillä tuli myös pelattua vähän sitä sun tätä.
Ei varmaan ole oleellista kertoa koko pelihistoriaani. Kenties hieman mielenkiintoisempaa on se, mitä nykyisin pelaan. Suosikkipelejäni ovat varmaankin erilaiset seikkailupelit. Vanhat Lucasartsin pelit ovat tietenkin klassikkoja, mutta niitten lisäksi myös uudemmat point'n'click -pelit ovat suosiossani. Lisäksi toimintaseikkailut, japsiroolipelit ja tasohyppelyt ovat kivoja. Toisinaan tykkään pelata myös strategiapelejä. Loppujen lopuksi pelin genrellä ei ole kamalasti väliä, kunhan peliä on viihdyttävä pelata, ja siinä on hyvä juoni sekä persoonalliset henkilöhahmot.
Toinen oleellinen kysymys on varmaankin se, että miksi aloin pitämään tätä blogia ja mikä tämän tarkoitus on? Noh, ajatus heräsi jostain, varmaan tylsyydestä ja mielenkiinnosta kirjoittamiseen sekä siitä, että asiaa tutkailtuani en oikein löytänyt yhtään tämän tyyppistä peliblogia. Löysin muutaman blogin aiheesta WoWi ja läjän sekalaisia hieman pelejä sivuavia blogeja (kuten peliarvosteluja), mutta minäpä haluan kirjoittaa jostain muusta. Minä haluan kirjoittaa ainakin pelaamisesta noin "yleensä", mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Lisäksi haluan kirjoittaa (oululaisesta) pelikulttuurista sekä peleistä, peliteollisuudesta ja kaikenlaisista pelaamiseen liittyvistä asioista. Tottakai haluan kirjoittaa myös jonkin verran tyttöpelaajista, miksi tytöt pelaavat/eivät pelaa, mitä asialle voi tehdä vai voiko tehdä mitään ja niin edelleen. Saatanpa ehkä jonkun peliarvostelunkin kirjoittaa tai sitten en. Ajattelin ainakin esitellä oululaisia pelifirmoja ja koettaa raportoida heidän aikaansaannoksistaan. Lisäksi ajattelin, että mahdollisuuksien mukaan kerron täällä päin tapahtuvista peliprojekteista sekä pelaamiseen liittyvistä tapahtumista, joihin osallistun. Blogin pidon edetessä myös sen muoto ja aiheet tulevat hioutumaan kohdalleen, toivottavasti.
Lukijat saavat ihan vapaasti heitellä ideoita, joista haluaisivat keskustella, sillä yksi tarkoitukseni tällä blogilla on koettaa herättää keskustelua. Jos kukaan ei ala keskustelemaan kanssani kirjoittamistani asioista, niin on tämä blogi vain huuto tyhjyyteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)