21.5.2010

Miksi tyttö EI pelaa?

Tuossa taannoin katsoin videon, joka käsitteli aihetta "Videopelit ja naisyleisö", eli kyseessä oli lähinnä pohtimista siitä, miksi naiset eivät pelaa videopelejä. Aihe, joka on askarruttanut jo parikymmentävuotta niin markkinavoimia kuin miespelaajiakin.

Videossa keskityttiin hyvin paljon siihen, että pelejä mainostetaan ja markkinoidaan hyvin seksistisesti. Naissankarit, jos niitä edes on, ovat isorintaisia misukoita, jotka vetävät miehiä turpaan niin kadulla kuin puutarhassa. Tällainen mainonta ei videon mukaan vetoa naisiin. Ja no, voin sanoa, että ei se kyllä minuunkaan erityisemmin vetoa, mutta en kyllä ole kertaakaan jättänyt pelaamatta peliä sen takia, että sitä on mainostettu rinnakkaalla naisella. Toinen syy videon mukaan on se, että pelit mielletään niin miehiseksi harrastukseksi, että siihen on vaikea päästä mukaan.

Aloin pohtimaan (jälleen kerran) videossa esitettyä kysymystä, miksi naiset eivät pelaa? Olen aika lailla eri mieltä videon kanssa siitä, että naispelaajien vähäisyys johtuisi mainonnasta, voihan se olla jonkinlainen osatekijä, mutta en ainakaan ole kuullut kenenkään (naisen) koskaan sanovan, että ei pelaisi pelejä moisen syyn takia. Sen sijaan olen usein kuullut sellaisia syitä, jotka ovat kiteytettävissä yhteen, yksinkertaiseen lauseeseen "ei kiinnosta" tai sitten "ei ole aikaa".

Miten videopelit useimmiten esittäytyvät naisille? No, miesten kautta tietenkin. Usein kyseessä on tilanne, että mies pelaa peliä ja nainen tulee katsomaan. Mitä tästä yleensä seuraa? Nainen haluaa tietenkin tietää mitä mies tekee, yleensä sitä myös sitten kysytään suoraan. "Mitä sä teet? Mikä tuo on? Mitä tuo tekee?". Kuten jokainen pelaaja tietää, tämä on TODELLA ärsyttävää, joten vastaus saattaa tulla mutinan tai ärinän muodossa, ja naista kehotetaan joko olemaan hiljaa tai poistumaan. Eli ei kovin positiivinen ensikosketus pelaamiseen. Jotta nainen pääsisi jyvälle pelaamisesta hänen tulisi ensin a)katsoa vierestä tai b) kokeilla itse. Yleensä kohta b) tyssää siihen, että mies omii koko pelilaitteen itselleen, jolloin nainen ei pääse pelaamaan halutessaan. Mitä tulee kohtaan a), niin minä teen mieluummin jotain hyödyllistä kuin seuraan vierestä toisen pelaamista. Lisäksi nainen näkee pelit omana vihollisenaan, kilpailijanaan. Pelikone on kuin syöjätär punaisessa mekossa joka kaappaa miehen kaiken huomion. Ja jos joku on kaapannut miehesi, niin sen kanssa tuskin aletaan kaveeraamaan.

Täytyy myöntää, että tässä skenaariossa ylitin kokonaan sen, että usein monet, myös naiset, tutustuvat peleihin jo lapsuudessaan. Tilanne tosin voi hyvinkin olla yllä kuvatun kaltainen, jos pelikonetta pelaa veli. Tästä päästäänkiin seuraavaan ongelmakohtaan, pelilaitteet ovat yleensä poikien leluja ja niitä ostetaan vain pojille. Ehkä pojilla on myös luontaista kiinnostusta niitä kohtaan, mutta selkeästi pelit myös halutaan mieltää enemmän poikien jutuiksi. Tytöt eivät ehkä osaa edes vaatiakaan saavansa pelata. Tästä seuraa usein se, että jos samassa taloudessa ei satu asustelemaan miespuolista kohdeyleisöä voi olla, että tyttö tapaa ensimmäisen pelikonsolin vasta aikuisiällä. Tosin nykyisin yhä useammalla isukilla on myös oma pelikonsoli, joten ehkä asia korjaantuu tämän myötä hieman.

Ainakin yksi ongelma, joka minulle tulee vielä mieleen on pelien esittely. Ehkä pelikonetta pelaava mies tällä kertaa riemastuu, kun joku on kiinnostunut hänen harrastuksestaan. Lisäksi mies on pitkään kaivannut pelikaveria itselleen. "Joo, sähän voisit kokeilla mun kanssa tätä peliä. Sä varmasti tykkäät siitä." Ja sitten tyttö pakotetaan pelaamaan Haloa kymmenen minuuttia co-oppina ja mitä todennäköisimmin hän ei tykkää siitä. Vaikka Halo olisi kuinka hyvä peli ja siinä olisi maailman mahtavin juoni, niin siihen ei kyllä pääse käsiksi parissa minuutissa. Ainoa asia mihin kiinnittää huomiota on pelin sen hetkinen sisältö, joka todennäköisesti on ammuskelu ja vastustajan tappaminen. Tytöillä kun luontaisesti sattuu nyt vain olemaan sellaista pesänrakennusviettiä eikä tuhoamisviettiä. (Poikkeuksiakin varmasti löytyy). Kai siihen joku syynsä on, miksi tytöt lapsena leikkii ennemmin kotia kuin sotia.

Tämä tulisi ottaa huomioon myös pelejä tehdessä ja osittain on jo otettukin. Monille tytöille on tärkeää sosiaalisuus, kasvattaminen, rakentaminen, kehittyminen. Niinpä tytöt tykkäävät pelata Farmvilleä, Simsiä, Rollercoaster Tycoonia, Guitar Heroa ja WoWia. Joku voisi kuvitella, että wowi ei ihan kuulu joukkoon, mutta kyllä se mielestäni kuuluu, sen sosiaalisuuden vuoksi. Se on vain yksi tapa luoda uusia sosiaalisia suhteita ja pitää vanhoja yllä, pelaaminen tulee hieman kuin sivutuotteena. Wowi on kuin aikuisten Habbohotelli. Tämä on tietenkin hyvin kärjistettyä tekstiä. Lisäksi jätän käsittelemättä kokonaan tytöistä heidät, jotka pelaavat niin sanottuja "oikeita pelejä".

Pelaamisen sosiaalisuudesta voisi kirjoittaa, vaikka kokonaisen oman juttunsa, varmaan kaksikin. Myös tyttöpelaajista ja tyttöjen pelaamisesta voisin kirjoittaa pitkät mietteet, mutta kuten niin monet muutkin tytöt, kaipaan vuorovaikutusta. Mielestäni vuorovaikutuksen avulla syntyvät parhaat ajatukset ja pohdinnat. Eli erityisesti tytöt voisi kertoa miksi pelaavat tai miksi eivät pelaa. Onko pelien mainostus yliampuvaa? Eivätkö miehet anna teidän pelata? Eikö aika tunnu riittävän? Vai mistä johtuu, että pelaaminen ei naisia tunnu niin paljoa kiinnostavan.

Video

1 kommentti:

  1. Mulle konsolipelaaminen on nostalgiaa. Pelin pitää olla erittäin viihdyttävä (hyvännäköinen JA helppo aloittaa JA juonellinen JA sopivan muttei liian haastava), jotta se vetäisi vertoja lapsuuden mario- ja tetrissessioille. Ja sittenkään sitä ei luultavasti jaksa pelata putkeen paria tuntia enempää. Mitähän oisin viimeksi halunnu pelata? Okamia varmaan, sen perusteella mitä kattoin siskontytön sitä pelaavan, kivoja jippoja näyttäis olevan.

    Heti jos peliin liittyy nostalgiaa niin sille voi antaa paljon anteeksi. Esim. GC:n Wind Waker jaksaa pitkistä seilaussessioistaan huolimatta kiinnostaa yllättävän paljon, "koska se on Zelda". Samasta syystä pelityttäis Twilight Princessiä, vaikka ois luultavasti pakko pelata Wiillä (jonka ohjainta inhoan sydämeni pohjasta).

    Poikkeuksena korkeisiin laatuvaatimuksiin esim. sellanen skifimonsukonsolipeli jonka nimeä en ees muista (oiskohan ollu pleikkarille), oli sopivan lyhyt ja helppo oppia ja sai vaan ampua asioita eikä tarvinnu miettiä tai lukea hirveesti tekstiä ruudulla. Eli nollauspelejäki tarvitaan, niitä missä on se isotissinen misu kannessa pyssyn kaa.

    Wowi ei kiinnosta, koska tietokonepeleihin ei liity samaa nostalgiaa (ellei Commodore 64:ää lasketa). Eikä toki innosta myöskään ostaa joka toinen kuukausi lisää peliaikaa. Ja jos kavereiden kokemuksiin on uskomista nii se syö myös aikaa, jota ei tosiaan ois laittaa niin hirveesti pelaamiseen. Eikä mua kiinnosta olla interaktiivinen pelatessa, ellei kyseessä oo sitten kaksinpeli konsolilla. (Legend of Zeldan Four Swords, anyone?) Että musta tuskin tulee Wowaajaa. ^-^

    VastaaPoista