3.3.2013

Pelialan toimijoiden saunailta

Kuukauden alkupuolella minut kutsuttiin Oulun pelialan toimijoiden saunailtaan, joka oli verkostoitumistapahtuna Oulun pelialan toimijoille. Itse tilaisuus järjestettiin ystävänpäivänä ja minun piti siellä kuulemistani asioista kirjoittaa välittömästi tänne, mutta yllättäen myös välittömästi sen unohdin. Paikan päällä oli todella mukavasti porukkaa ja tuli tavattua uusiakin pelialantoimijoita ja nähtyä, että mitä kaikkea ne pelifirmat omissa pajoissan ja toimistoissaan puuhailevat. Se oli minulle ainakin tilaisuuden suola, sillä vaikka en itse juuri tällä hetkellä pelialalla toimi muuta kuin harrastejärjestön kautta, olen kuitenkin todella kiinnostunut ja innostunut kaikesta pienestäkin mitä täällä tapahtuu.


No more pie
No more pie -yrityksen esittelemä Steal 2 peli vaikuttaa todella lupaavalta. Ainakin itse innostuin pelistä katsellessani sen demoamista. Syyhyttäisi vähän päästä kokeilemaan itsekin. Mutta hei tyypit! Teillä on tulossa markkinoille näin mahtava peli ja käsittääkseni ihan kohta, kannattaisiko koettaa vähän sitä markkinointiakin. Tiedän kyllä, että rahaa siihen ei ole, mutta rahattakin tai pikkusummilla voi tehdä jonkin verran.

Symbio
Tapahtuman sponsoroinut Symbio oli tilaisuuden yllättäjä. Firma, joka kaiken muun lisäksi on nyt kokeillut siipiään hieman pelien tekemisessä. Varsinainen pelifirma Symbio ei ole, mutta tilaustyönä olivat muutamankin pelin naputelleet kasaan. Ihan hienon näköistä jälkeä oli kyllä tehty. Uskon, että yhteistyökuvioista heidän kanssaan hyötyisi niin ne "tavallisetkin" pelifirmat ja Symbio.

Game Spring 21.3
Keväällä järjestetään jälleen Game Spring -tapahtuma. Luvassa on varmasti mahtavia puhujia ja kuulumisia Oulun pelialalta. Hieno tapahtuma, kannattaa osallistua!

Igda Oulu
Kuulin villiä huhua, että ovat perustamassa Ouluun omaa IGDAn alajaostoa. Ei tämä oikeastaan mikään villi huhu ole vaan kylmä fakta. Itsekin olen innoissani tästä ja melkein jo lupauduin mukaan tekijätiimiin, kun kysyttiin. Maltoin kuitenkin mieleni ja lupasin sitäkin innokkaammin osallistua järjestettäviin tapahtumiin.

Yhteenvetona sanottakoon, että paljon kaikkea hyvää näyttäisi olevan tulossa. Ehkäpä tällä saadaan lisää uutta, tuoretta meininkiä Oulun pelialalle ja innokkaita uusia tekijöitä. Katsotaan mitä kevät tuo tullessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti