27.1.2012

Unohdus

Oon kokonaan unohtanut kertoa, että Global Game Jamit on taas tänä viikonloppuna ja itsekin aion tapahtumaan osallistua, niin kuin viime vuonnakin. Kuten viime jameilla totesin: läjä ihmisiä kokoontunut yhteen tekemään yhdessä pelejä, how awesome is that?

Viikonloppua odotan innolla ja sitä millaisia pelejä saadaan aikaan. En oikein ole itse osannut vielä päättää, että millaisen roolin otan tapahtumassa, eli toisin sanoen, jaksanko pahemmin ohjelmoida. Ohjelmointi on kauhean mukavaa, mutta on kamalasti muitakin kiireitä, eikä oikeastaan olisi aikaa käyttää viikonloppua pelien tekemiseen. Niinpä ajattelin, että jos jokin kevyempi rooli luonnistuisi niin voisi osallistua tapahtumaan ja tehdä niitä muitakin hommia samalla pois alta.

Ehkä lisää raportointia itse paikan päältä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti