26.11.2010

Fantastec ja Polar Heroes

Huomasin, että eräs oululainen yritys minulla on jäänyt kokonaan esittelemättä, vaikka syytä varmaankin olisi ollut. No, ainakin tämän kauppalehden uutisen myötä syytä on lisää: "Suomalainen 3D -peli kärkkyy maailmanmenestystä".

Fantastecin kehittämä Polar heroes -peli voitti viime vuonna (2009) Innovatiivinen Yritysidea -kilpailun ja voiton myötä pelin kehittäminenkin sai varmasti aivan uudenlaista innostusta alleen. Toisaalta firma on perustettu vasta samana vuonna, joten innostusta, jaksamista ja uskoa omalle idealle on varmaan ollut alusta alkaen.

Fantastec harrasti viime syksynä myös hieman kokeilevaa työpaikkamarkkinointia vetävillä ja erilaisilla työpaikkailmoituksillaan, jotka levisivät ympäri Suomea ja poikivat varmaankin monia satoja hakijoita.Pari kertaa olen myöhemminkin törmännyt yritykseen sekä heidän kehittämäänsä peliin uutisoinnissa, mutta mitään massiivista hypeä ei peli ole mielestäni onnistunut vielä luomaan. Toisaalta onhan kyseessä lapsille suunnattu tuote ja täytyy myöntää, että en kovin paljoa tarkkaile mitä tapahtuu lapsille suunnatuilla (peli)markkinoilla.

"Juha Väisäsen mukaan Polar Heroes on Suomelle myös oivallista matkailumarkkinointia, sillä pelin 3D-virtuaalimaailma sijoittuu Lapissa toimivien matkailukohteiden 3D-replikoihin.PolarHeroes koostuu useista 3D-maailmoista ja näitä yhdistävistä peleistä. Se on samalla kertaa matkakohteiden 3D-esite ja massiivinen, monipelattava 3D-peli."

Peli on siis samalla markkinointituote ja peli. Kantavana ideana rahoituksen saamiseksi näyttää olevan se, että myöhemmin peliin on mahdollista tehdä pelattava maailma esim. Särkänniemestä. Näin mukaan voidaan kosiskella lisää matkailualan yrityksiä. Luulisi konseptin olevan toimiva ainakin siinä tapauksessa, jos pelistä nousee jättimenestys.

Pelissä ratsastetaan todella tyypillisellä ja perinteiseltä kuulostavalta idealla: "Ensimmäisessä pelissä joulu on vaarassa ja pelaaja on sankari, joka pelastaa maailman lapsille onnellisen joulun."
Melkein jopa niin tylsää, että alan haukotella lukiessani tuon lauseen. Kuinka monta kertaa tämäkin tarina tullaan kokemaan hieman erilaisilla variaatoille? Noh, toivottavasti se on jotain mikä toimii kohdeyleisölle tai juonen taakse kätkeytyy jotain muutakin mielenkiintoisempaa. Pelin nimi on kyllä hyvin samassa linjassa juonen kanssa.

Pelin nimestä tulee lisäksi mieleeni Dome Karukosken Napapiirin Sankarit -elokuva, joka julkaistiin tänä syksynä. Lukiessani elokuvan lopputekstejä huomasin, että elokuvan englanninkielinen nimi oli ehkä osuvampi ja parempi kuin suomenkielinen. Englanniksi elokuvan nimi kuului "Lapland Odyssey".

Toivottavasti peli saa menestystä ja sitä kautta myös oululainen pelialan osaaminen nousisi maailmankartalle.

1 kommentti:

  1. Lisää informaatiota ja traileri. :)

    http://yle.fi/alueet/oulu/2010/11/joulupukkipeli_odottaa_miljoonia_nettipelaajia_2180248.html

    VastaaPoista