8.1.2013

Vuoden 2012 pelit

Vuoden vaihteessa tupataan suuntaamaan katse joko menneisyyteen tai tulevaisuuteen, joskus jopa molempiin suuntiin. Tässäpä allekirjoittaneen katsausta siitä mitä pelejä tuli pelattua läpi vuonna 2012. Täytyy myöntää, että yllättävän pelirikas vuosi on ehtinyt olla huolimatta töistä, opiskelusta ja muusta elämästä, ja hyvä niin. Toivotaan ensi vuodesta vähintäänkin yhtä rikasta pelivuotta. Ainakin alku on lähtenyt hyvin käyntiin, sillä joululahjaksi saatua Lego: Lord of the Rings peliä on tullut tahkottua jo useampi tunti.

Pelihyllyä ja koneen syövereitä tutkailtuani, sain muodostettua alla olevan listan. Kyseessä on kahta poikkeusta lukuunottamatta pelejä, jotka olen aloittanut ja pelannut läpi. Pelejä, joita olen vain kokeillut ja hylännyt lyhyen pelaamisen jälkeen, en alkanut listaamaan, eikä niitäkään olisikaan kuin korkeintaan muutama. Noin peli per kuukausi on ollut tahti, joka on mielestäni ihan hyvä ottaen huomioon, että listassa on muutamia aika massiivisiakin pelieepoksia, jotka  vaativat useamman tunnin pelaamisen edes läpipääsemiseen. Listalle mahtuu niin isoja AAA -nimikkeitäkin kuin pienemmän budjetin indie-pelejä. Molempien parissa on tullut viihdyttyä yhtälailla ja vuoden suosikkia on vaikea nostaa näiden pelien seasta.

Dragon Age I ja II
Recettear: An Item Shop Tale
Botunicula
Limbo
Bastion
Catherine
Final Fantasy XIII
Halo (Kesken)
Tales of Graces (Kesken)
Lego: Harry Potter years 1-4
Lego: Pirates of the Caribbean
Heavenly Sword
Witcher 2
+Angry birds (Tavallinen ja SW) sekä muutamia FB-pelejä.

1 kommentti: