26.6.2010

Käytettyjen pelien myynti ja DLC

Viime aikoina pelialaa on kovasti puhuttanut kaksi asiaa; käytettyjen pelien myynnin hillitseminen ja DLC-materiaalin tuottaminen ja jakelu.

Pelintekijöitä ja -julkaisijoita kiukuttaa käytettyjen pelien myynti siksi, että kyseistä myynnistä ei kilahda yksikään pennonen pelintekijöiden taskuun. Lisäksi käytettyjen pelien myynti on käsitykseni mukaan kohtuullisen suuri bisnes ja siellä liikkuu ainakin jonkin verran rahaa. Ainakin mielenkiinnosta sitä kohtaan, voisi näin päätellä.

Pelaajien mielestä käytettyjen pelien myynti on tietenkin hyvä asia, sillä pelaaja voi ostaa käytetyn pelin hieman halvemmalla ja säästää näin muutaman pennosen. Lisäksi pelaaja voi pelin pelattuaan myydä sen eteenpäin tienaten hieman takaisin peliin pistämiään rahojaan. Kun on mahdollisuus ostaa käytetty peli hieman halvemmalla, niin ei tarvitse niin kovasti pohtia, että minkä pelin ostaa ja minkä ei.

Minä olen käytettyjen pelien myynnin kannattaja. Ymmärrän kyllä pelien julkaisijoiden tuohtumuksen asiasta, mutta eivätkö he ymmärrä pelaajien näkökantaa? Kampittamalla käytettyjen pelien myyntiä pelien tekijät kaivavat omaa kuoppaansa. Uskon, että monet pelit jäisivät pelaamatta ja kokematta, ilman mahdollisuutta ostaa halvempi, käytetty peli. Kun peliä on päässyt pelaamaan ja sen mahdollisesti hyväksi havainnut, niin pelaaja jää ehkä innolla odottamaan pelitalon seuraavaa tuotetta tai mahdollista jatko-osaa. Ainakin minun mielestäni tämä on parempi vaihtoehto kuin se, että peli jää kokonaan ostamatta sen kalliin hinnan vuoksi.

DLC tulee sanoista Downloadable Content ja tarkoittaa ladattavaa (lisä)sisältöä. Ladattavalla sisällöllä pelien tekijät koettavat hillitä osittain käytettyjen pelien myyntiä, tai ainakin he pyrkivät suosimaan uuden pelin ostamista. DLC toimii tällä hetkellä useimmiten sillä tavalla, että uutena ostetun pelin mukana pelaaja saa kertakäyttöisen koodin, jonka syöttämällä pelaaja saa jotain lisäsisältöä peliinsä. Lisäsisältönä voi olla esimerkiksi varusteita, joita ei muuten pelistä löydy. Käytetyn pelin ostaja saa tämän saman koodin käyttöönsä maksamalla hieman ekstraa siitä. Nykyisin pelitalot ovat alkaneet myös tuottamaan paljon muunkinlaista maksullista ladattavaa sisältöä. Peleihin tulee isoja laajennuksia ja toisinaan näistä saa pulittaa ainakin puolet alkuperäisen pelin hinnasta, vaikkei lisämateriaali kovin kummoista olisikaan. DLC:n tuottaminen on mielestäni hyvä asia, mutta jokin sen toteutuksessa ontuu vielä. Ehkä se johtuu siitä, että ainakin minusta tuntuu usein siltä, että tuottajat haluavat ensisijaisesti nyhtää lisää rahaa pelaajilta, eivätkä tarjota mielekästä sisältöä, jonka tuottamiseen olisi oikeasti panostettu.

Mitäpä jos seuraavaksi kirjailijat ja elokuvien tekijät päättävät lähteä mukaan tähän samaan leikkiin? Elokuvien mukana voisi tulla koodi, jonka syöttämällä pääsee näkemään poistettuja kohtauksia, tekijöiden kommentteja tai vaihtoehtoisen lopun jne. Juurikin kaikkea sitä sisältöä, joka nykyisin tulee automaattisesti dvdn mukana. Elokuvien jakelun muuttuessa entistä enemmän digitaaliseksi, tulevat tällaisetkin tapaukset todennäköisemmiksi. Tai entäs kirjailijat? Syöttämällä koodin nettisivustolle pääset lukemaan tarinan vaihtoehtoisen viimeisen luvun? Mahdollisuuksia on monia. Uutistoimituksethan tätä systeemiä jo jonkin verran käyttävätkin. Tietyt uutiset saa lukea ilmaiseksi, mutta lisäsisällöstä pitäisi maksaa.

Pitääkö kohta kaikesta pulittaa lisämaksuja? Perussisältö on ilmaista, mutta kaikesta ylimääräisestä pitää maksaa eli maksetaan sellaisesta lisäsisällöstä mikä itseä kiinnostaa. Tosin jossain sen pitäisi näkyä, esimerkiksi hinnassa. Peruspeli olisi edullisempi ja esimerkiksi pelaaja saa itse valita mitkä sivutehtävät hän ostaa peliinsä mukaan.

Muutaman vuoden päästä varmaan näemme mihin suuntaan ladattavat sisällöt kehittyvät ja onko tällainen rahastusmalli hyvä vai huono juttu ja kenen mielestä? Ainakaan vielä en ole kuullut suurta vastalauseiden kuoroa.

Tällaisia mietteitä tällä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti