Käytettyjen pelien myynti ja DLC

Viime aikoina pelialaa on kovasti puhuttanut kaksi asiaa; käytettyjen pelien myynnin hillitseminen ja DLC-materiaalin tuottaminen ja jakelu.

Pelintekijöitä ja -julkaisijoita kiukuttaa käytettyjen pelien myynti siksi, että kyseistä myynnistä ei kilahda yksikään pennonen pelintekijöiden taskuun. Lisäksi käytettyjen pelien myynti on käsitykseni mukaan kohtuullisen suuri bisnes ja siellä liikkuu ainakin jonkin verran rahaa. Ainakin mielenkiinnosta sitä kohtaan, voisi näin päätellä.

Pelaajien mielestä käytettyjen pelien myynti on tietenkin hyvä asia, sillä pelaaja voi ostaa käytetyn pelin hieman halvemmalla ja säästää näin muutaman pennosen. Lisäksi pelaaja voi pelin pelattuaan myydä sen eteenpäin tienaten hieman takaisin peliin pistämiään rahojaan. Kun on mahdollisuus ostaa käytetty peli hieman halvemmalla, niin ei tarvitse niin kovasti pohtia, että minkä pelin ostaa ja minkä ei.

Minä olen käytettyjen pelien myynnin kannattaja. Ymmärrän kyllä pelien julkaisijoiden tuohtumuksen asiasta, mutta eivätkö he ymmärrä pelaajien näkökantaa? Kampittamalla käytettyjen pelien myyntiä pelien tekijät kaivavat omaa kuoppaansa. Uskon, että monet pelit jäisivät pelaamatta ja kokematta, ilman mahdollisuutta ostaa halvempi, käytetty peli. Kun peliä on päässyt pelaamaan ja sen mahdollisesti hyväksi havainnut, niin pelaaja jää ehkä innolla odottamaan pelitalon seuraavaa tuotetta tai mahdollista jatko-osaa. Ainakin minun mielestäni tämä on parempi vaihtoehto kuin se, että peli jää kokonaan ostamatta sen kalliin hinnan vuoksi.

DLC tulee sanoista Downloadable Content ja tarkoittaa ladattavaa (lisä)sisältöä. Ladattavalla sisällöllä pelien tekijät koettavat hillitä osittain käytettyjen pelien myyntiä, tai ainakin he pyrkivät suosimaan uuden pelin ostamista. DLC toimii tällä hetkellä useimmiten sillä tavalla, että uutena ostetun pelin mukana pelaaja saa kertakäyttöisen koodin, jonka syöttämällä pelaaja saa jotain lisäsisältöä peliinsä. Lisäsisältönä voi olla esimerkiksi varusteita, joita ei muuten pelistä löydy. Käytetyn pelin ostaja saa tämän saman koodin käyttöönsä maksamalla hieman ekstraa siitä. Nykyisin pelitalot ovat alkaneet myös tuottamaan paljon muunkinlaista maksullista ladattavaa sisältöä. Peleihin tulee isoja laajennuksia ja toisinaan näistä saa pulittaa ainakin puolet alkuperäisen pelin hinnasta, vaikkei lisämateriaali kovin kummoista olisikaan. DLC:n tuottaminen on mielestäni hyvä asia, mutta jokin sen toteutuksessa ontuu vielä. Ehkä se johtuu siitä, että ainakin minusta tuntuu usein siltä, että tuottajat haluavat ensisijaisesti nyhtää lisää rahaa pelaajilta, eivätkä tarjota mielekästä sisältöä, jonka tuottamiseen olisi oikeasti panostettu.

Mitäpä jos seuraavaksi kirjailijat ja elokuvien tekijät päättävät lähteä mukaan tähän samaan leikkiin? Elokuvien mukana voisi tulla koodi, jonka syöttämällä pääsee näkemään poistettuja kohtauksia, tekijöiden kommentteja tai vaihtoehtoisen lopun jne. Juurikin kaikkea sitä sisältöä, joka nykyisin tulee automaattisesti dvdn mukana. Elokuvien jakelun muuttuessa entistä enemmän digitaaliseksi, tulevat tällaisetkin tapaukset todennäköisemmiksi. Tai entäs kirjailijat? Syöttämällä koodin nettisivustolle pääset lukemaan tarinan vaihtoehtoisen viimeisen luvun? Mahdollisuuksia on monia. Uutistoimituksethan tätä systeemiä jo jonkin verran käyttävätkin. Tietyt uutiset saa lukea ilmaiseksi, mutta lisäsisällöstä pitäisi maksaa.

Pitääkö kohta kaikesta pulittaa lisämaksuja? Perussisältö on ilmaista, mutta kaikesta ylimääräisestä pitää maksaa eli maksetaan sellaisesta lisäsisällöstä mikä itseä kiinnostaa. Tosin jossain sen pitäisi näkyä, esimerkiksi hinnassa. Peruspeli olisi edullisempi ja esimerkiksi pelaaja saa itse valita mitkä sivutehtävät hän ostaa peliinsä mukaan.

Muutaman vuoden päästä varmaan näemme mihin suuntaan ladattavat sisällöt kehittyvät ja onko tällainen rahastusmalli hyvä vai huono juttu ja kenen mielestä? Ainakaan vielä en ole kuullut suurta vastalauseiden kuoroa.

Tällaisia mietteitä tällä kertaa.

Tuonela Productions

Viime kirjoituksesta on vierähtänyt aikaa aivan liikaa. Viime viikko oli oikeasti kiireinen ja tämä viikko on vain lipunut sormien lävitse, mutta nyt vihdoin otin itseäni niskasta kiinni ja aloin raapustamaan uutta merkintää.

Ajattelin tällä kerralla esitellä toisen oululaisen peliyrityksen. Esittelyssä nyt siis Tuonela Productions, koska kyseinen yritys on minulle itselleni tuttu. Suoritin noin vuosi sitten työharjoittelujaksoni kyseiselle yritykselle ja teinpä myös opinnäytetyöni heille. Väki Tuonelassa on mukavaa ja yrityksen toimitusjohtaja Jussi Autio tuntuu olevan loputon peli-ideoiden lähde.

Tuonela on perustettu vuonna 2006 ja yritys jatkaa eteenpäin porskuttamista edelleen. Voisinpa väittää Tuonelan olevan yksi näkyvimmistä oululaisista pelialan yrityksistä muutamastakin eri syystä. Ensiksikin Tuonela on ollut jo pitkään olemassa, joten se on ehtinyt tehdä itseään ja nimeään tunnetuksi niin paikallisesti kuin kansaivälisestikin. Toinen seikka on se, että Tuonelalla on myös oma kivijalkamyymälä Oulun keskustassa, joka tuo oman lisänsä tunnettavuuteen. Myymälässään heillä on myynnissä paljon sellaisia lautapelejä, joita ei mistään muualta (ainakaan Oulusta) saa. Hyllystä löytyy muun muassa korealaisten suunnittelemia pelejä.

Tuonelahan siis eroaa muista oululaisista pelialan yrityksistä sillä, että videopelien lisäksi he tekevät myös lautapelejä. Heidän lautapelinsä The Club pääsikin ulkomaiseen levitykseen ensimmäisenä suomalaisena lautapelinä sitten Afrikan tähden jälkeen. Ei huonosti siis ollenkaan! Viime vuonna Tuonela julkaisi kolme peliä lisää; Modern Societyn, Inquisition ja Soul Huntersin. Mainioita korttipelejä kaikki ja ilmeisesti ihan kohtuudella pärjänneitäkin. Ainakin mitä olen muutamaan arvosteluun törmännyt kyseisistä peleistä, niin ihan ovat olleet positiivisia.

Videopelipuolella Tuonela ei oikein ole vielä tehnyt läpimurtoa. Tai no, videopelipuolen sijaan yritys yrittääkin keskittyä käsitykseni mukaan tekemään ennemmin selainpelejä sekä iPhone -pelejä, joten tuskin varsinaista videopeliä on heiltä ainakaan ihan heti luvassa. Jos jotain voi päätellä aikaisemmasta kirjoituksestani koskien myönnettyjä DigiDemo-rahoja, niin sen, että jonkinlaista Rokkikonsertti aiheista iPhone -peliä olisi luvassa. Lautapelirintamalta tiedän sen verran, että kovasti on ainakin suunniteltu ja jo osittain kai toteutettukin Suomen muinaistarustosta ammentavaa korttipeliä. Innolla jäämme vain odottamaan, että mitäs tulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin vaikuttaa siltä, että Tuonela aikoo olla kuvioissa vielä pitkään, joten heiltä voi odottaa vielä jos jonkinmoista julkaisua tulevaksi.

Täytyy vielä lopuksi mainita, että Tuonela järjestää tiloissaan lautapeli-illan joka tiistai-ilta seitsemästä eteenpäin. Siellä siis pääsee kokeilemaan muun muassa myynnissä olevia pelejä sekä tietenkin firman omia tuotteita. Illoista löytyy hyvää, samanhenkistä seuraa, joita kaikkia yhdistää rakkaus lautapelaamista kohtaan. Lisäksi pelikavereita löytyy aina , jos niitä ei omasta takaa ole.

Sataa, sataa ropisee

Rahaa nimittäin, ainakin jonkin verran. Törmäsin eilen uutiseen, jossa huudettiin kissankokoisin kirjaimin uuden suomalaisen pelihankkeen paljastuneen. Päätinpä sitten selailla itseni uutisen juurelle, joka johti minut tarkastelemaan AVEKin myöntämiä DigiDemo -rahoja.

Suurin osa tukea saaneista hankkeista koski pelejä, mutta mukaan mahtui myös muutama muunkinlainen digitaalinen projekti. Ilokseni ja onnekseni sain huomata kyseiseltä listalta löytyvän myös oululaisia pelifirmoja. Ainakin nopeasti selaillessa silmääni tarttuivat tuolta listalta Tuonela Productions, Kuetku Games sekä Fantastec. Kaikki kolme olivat saaneet tukea demohankkeiden toteuttamiseen. Tuonela on hakenut rahoitusta Rock Concert -nimiseen iPhone-peliin, jossa ideana on ohjailla konserttiyleisöä. Kuetku on ilmeisesti pyrkimässä sosiaalisen median markkinoille, sillä tukea se oli saanut Sosiaalisessa mediassa pelattaviin peleihin ja niiden tuotantomalliin. Fantastec oli hakenut tukea Virtual Paradise, 3D-elämysmaailman toteuttamiselle.

Eli kyllä täällä Oulussa jotakin puuhataan ja projekteja koetetaan kovasti viedä eteenpäin. Toivottavasti näillä Digidemosta saaduilla rahoitussummilla yritykset saavat jotain konkreettista aikaan, en ole varma aonko se jopa edellytys rahoituksen myöntämiselle. Tosin pikaisten laskelmieni mukaan tuolla myönnetyllä 18 000 eurolla ei kovin pitkälle pötkitä. Viisi henkiselle tiimillä laskettuna rahaa on naamaa kohti 3600 €, jonka voi ehkä juuri ja juuri kuvitella olevan kahden kuukauden palkka. Ja tokihan sitä rahaa pitäisi varmaan riittää muuhunkin kuin palkkoihin, kuten mainostukseen, jolla voidaan saada sitten lisää rahoittajia.

Demoideat kuitenkin vaikuttavat mielenkiintoisilta ja toteutuskelpoisilta. Toivottavasti niistä tullaan kuulemaan vielä lisää mahdollisimman pian.

Ai niin! Ja se tukea saanut peli, jonka ei haluttu vielä paljastuvan oli Recoil Gamesin Avaruushenkinen toimintaseikkailupeli Rochard.

Peli elokuvaksi, elokuva peliksi

"Toinen Hitman-elokuva tulossa", "Mass Effect askeleen lähemmäksi valkokangasta", elokuvateattereissa pyörii Prince of Persia -elokuva ja melkeinpä kerran kahdessa viikossa uutisoidaan peleistä, joista aiotaan tehdä elokuva. Nyt on siis menossa pelielokuvien nousukausi. Yhdessä vaiheessa suosiossa olivat sarjiselokuvat, nyt taitaa olla pelielokuvien vuoro. Toisin päin konseptia on kyllä harrastettu jo useita vuosia, eli siis elokuvista on tehty nimikkopelejä jo jokunen tovi. Osa näistä projekteista on ollut onnistuneita, mutta floppejakin mahtuu joukkoon. Usein pelejä on haluttu tehdä vain edistääkseen elokuvan menestystä, pelin laadulle on usein ollut ihan sama. Nykyisin elokuvapelejä taidetaan tosin tehdä enää harvemmin ja silloinkin lähinnä lapsille suunnatuista elokuvista. Lisäksi on huomattu, että pelien kehittäminen ei ole halpaa, joten myös laatuun kannattaa panostaa, jos pelejä haluaa saada myytyäkin.

Pelielokuviakin löytyy laidasta laitaan. Itse en ole kauhean montaa edes katsonut, mutta ne mitä olen katsonut (mm. Doom, Final Fantasy, Resident Evil, Street Fighter - Legend of Chun Li), eivät ole kauhean laadukkaita olleet, korkeintaan viihdyttäviä. Ensiksikin suhtaudun hyvin varauksella pelielokuviin, johtuen ensisijaisesti siitä, että aikaisemmat kokemukseni eivät ole olleet kovin hyviä. Lisäksi en ole ollenkaan varma ovatko pelit yleensäkään sellainen tuote, että niistä kannattaisi tehdä elokuvia. Parhaimmat pelit kertovat itsessään jo sen tarinan niin hyvin pelillisin keinoin, että on vaikea uskoa, että elokuva toisi paljoa lisäarvoa tuotteeseen. Tietenkin eri asia on silloin, jos elokuvan avulla halutaan syventää maailmaa tai hahmoa, eikä vain kertoa samaa tarinaa uudestaan. Joku voisi tässä vaiheessa todeta, että tehdäänhän kirjoistakin elokuvia, miksei siis peleistä. Pelit eroavat kirjoista siinä, että peli on jo valmiiksi visuaalinen tuote. Kun kirjasta tehdään elokuva, lisäarvoa tulee jo siinä, että saadaan tarina visuaaliseen muotoon, mutta pelien tapauksessa näin ei ole.

Joissakin peleissä on voisi olla paljonkin potentiaalia elokuvaksi, jotkut pelit taas ovat jo niin elokuvamaisia itsessään, että ihmettelen miksi niistä haluttaisiin tehdä elokuvaa enää erikseen. (No rahanpa takia tietenkin). Viime aikoina olen pelannut uusinta Final Fantasy -peliä, ja kyseinen peli kuuluu aika lailla noihin kyseisiin peleihin, jotka ovat enemmän elokuvia kuin pelejä. Pelatessa on tuntunut pitkälti siltä, että pelaan jonkinlaista interaktiivista animaatioelokuvaa, jossa vain juostaan tarinakohtauksesta toiseen. Pelilliset ominaisuudet ovat olleet hyvin vähissä. Onneksi tästä pelistä ei kyllä olla tekemässäkään elokuvaa erikseen, mutta ko. peli on hyvä esimerkki siitä kuinka elokuvan ja pelin rajat toisinaan hämärtyvät. Toinen tällainen interaktiivinen pelielokuva tämän hetken markkinoilla, joka tulee heti mieleen, taitaa olla Heavy Rain, jota valitettavasti en ole päässyt pelaamaan.

Jos nyt puhutaan elokuvista ja peleistä niin on olemassa (ainakin) yksi asia, missä pelit voisivat ottaa mallia elokuvista,tarina ja käsikirjoitus. Pelit ovat tarinapuoleltaan vielä lapsenkengissä ja usein pelatessa tuntuu siltä, että tarina on vain kehitelty nopeasti kasaan toiminnan koossa pitämiseksi. Pelejä suunnitellaan siis, ei tarinoidensa, vaan mekaniikkojensa kautta. Lisäksi tarinat parhaimmissakin peleissä ovat yleensä luokkaa "olet sankari, pelasta maailma tai asia x". Todella mielikuvituksellista. Ehkäpä juuri tämän takia ne pelielokuvat tuppaavat olemaan aika kehnoja. Tarinat on otettu suoraan peleistä, eli eivät ole kovin kummoisia alun alkaenkaan. Sitten ne muutetaan elokuvakäsikirjoitukseksi uskollisena alkuperäiselle lähteelleen, tuloksena on kehno elokuva.

Yhteenvetona voisi sanoa ainakin sen, että jos niitä pelielokuvia täytyy tehdä, niin voisiko niitä käsikirjoituksia parantaa edes elokuvaa varten tai jättää sitten kokonaan tekemättä kyseiset teokset. Toivottavasti pelintekijät ymmärtävät jossain vaiheessa, että kannattaisi kiinnittää myös hieman enemmän huomiota pelien tarinoihin. Vai olenko se vain minä, joka näitä ajatuksia herättäviä tarinoita kaipaa? Kyllähän peliteollisuudella menee aika hyvin jo nyt, ja onpa se tainnut jo päästä samoille linjoille elokuvateollisuuden kanssa noin taloudellisesti.

Onnea Pac-Man!

Pac-Man, tuo yksi pelihistorian merkittävimpiä pelejä, on ollut keskuudessamme nyt jo 30 vuotta. Pac-Man erosi muista aikaisemmista merkittävistä peleistä (Pong, Space Invaders ja Asteroids) siinä, että se oli paljon värikkäämpi ja monipuolisempi kuin aikaisemmat lajitoverinsa. Se oli juuri sellainen piristysruiske, jota tarvittiin ensiaskeleitaan ottavalle pelialle.

Myös Google kunnioitti tätä merkkitapahtumaa omassa logossaan, sillä eräs googlen työntekijöistä oli kehittänyt pelattavan google-logon, joka oli näkyvillä muutaman viime päivän ajan. Valitettavasti tätä blogitekstiä kirjoittaessa kyseinen pelattava logo oli jo poistunut hakukoneen sivuilta. Tässä teille kuitenkin uutispätkä ja kuva kyseisestä tapahtumasta!